![]() |
| TIMO KUKKOLA
Timo Kukkola on Kerimäkeläinen kuvataiteilija, joka on ollut aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa ja toiminut aktiivisesti mielipidevaikuttajana. ARTO8 INVASION INTERPRETATION INTERACTION: Taiteen holokausti, 2008
Timo Kukkola: "Teos-sarjan lähtökohtana on ollut paikallisten poliitikkojen tekemät taidepoliittiset päätökset ja niistä johtuvat seuraukset. Savonlinnan taidemuseon sulkeminen on ollut valtakunnallisesti huomioitu tapahtuma ja uskoakseni siitä aiheutuneet vahingot eivät vielä ole tulleet kokonaisuudessaan esille. Poliitikkojen lyhytnäköinen ja ei-suunnitelmallinen talouden korjaaminen sai aikaan Savonlinnan taidemuseon traagisen kohtalon. Tämän kaltaiset typeryydet osoittavat nyky-yhteiskunnan talous painotteisen politiikan ns. pehmeitä aloja kohtaan. Vastaavanlainen kehitys on ollut havaittavissa myös muualla Suomessa. Taidekentällä toimiessani olen pannut merkille myös taiteilijakunnan haluttomuuden ja tahdottomuuden hoitaa yhteisiä jokaista koskevia taidepoliittisia päätöksiä. Taiteilijana tällaisiin epäkohtiin puuttuminen on mielestäni jopa velvollisuus. Poliitikkojen ohjeistaminen taiteen tarpeellisuudesta on osoittautunut välttämättömäksi keinoksi yrittää muuttaa kulttuurialoihin kohdentuvaa holokaustia. Tämä tehtävä ei ole helppo, mutta pieniä positiivisia merkkejä on kuitenkin ollut havaittavissa. Ja taistelu jatkuu…"
|